LaTeX-kurssi järjestetään seuraavan kerran syksyllä 2012.
LaTeX-kurssilla opetellaan matemaattisten tekstien tuottamiseen tarkoitetun LaTeX-ohjelmiston käyttöä. Kurssi on osa matematiikan kandidaattiseminaaria, mutta muutkin aihepiiristä kiinnostuneet saavat kurssille osallistua. LaTeXin käyttöä voi tietysti opiskella omatoimisestikin — aloittaen vaikka näistä sivuista.
Kurssin tavoitteena on oppia sen verran LaTeXin alkeita, että kurssin käynyt henkilö osaa kirjoittaa esimerkiksi kandidaatintutkielman LaTeXilla. Tämän vuoksi kurssilla tehdään pieni harjoitustyö.
Harjoitustyön tekeminen ja luennoille osallistuminen on pakollista matematiikan kandidaattiseminaariin osallistuville. Muille luennot ja harjoitustyö ovat vapaaehtoisia, sillä kurssista ei saa mitään erillistä suoritusmerkintää. Jos osaat jo käyttää LaTeXia, ota yhteys kurssin opettajaan, Jarmo Niemelään (jarmo.niemela@uta.fi). Myös muissa kurssiin tai LaTeXin käyttöön liittyvissä kysymyksissä voi ottaa yhteyttä sähköpostitse.
Harjoitustyönä palautetaan osa (noin 3–5 sivua) kandidaatintutkielmasta LaTeXilla kirjoitettuna. Kandidaatintutkielma on siis tarkoitus kirjoittaa LaTeXilla, jolloin harjoitustyön saa tehtyä siinä samalla. Kandidaatintutkielman ja LaTeX-kurssin harjoitustyön pohjana voi käyttää mallitiedostoa, joka jaetaan kurssin yhteydessä.
LaTeX-kurssin harjoitustyö täytyy olla hyväksytty ennen kandidaatintutkielman palauttamista.
Harjoitustyö palautetaan LaTeX-muotoisena (*.tex)
sähköpostin liitetiedostona osoitteeseen jarmo.niemela@uta.fi.
Seuraavassa joitain ohjeita/suosituksia:
Maija_Meikalainen.texarticle\label,
\ref, \pageref ja \eqref\newtheorem
määriteltyihin ympäristöihin.Jonkinlaisena kurssikirjana voi käyttää opasta Pitkänpuoleinen johdanto LaTeX 2e:n käyttöön tai sen uudempaa englanninkielistä versiota. Kurssi ei noudata tämän oppaan rakennetta, mutta siitä kannattaa silti lukea ainakin luvut 1–3. Vaihtoehtoisia alkeisoppaita ja muuta oppimateriaalia on lueteltu linkkisivulla.